
Muovi ja ekologisuus eivät aina kulje käsi kädessä
Muovi, ongelma joka vaikuttaa meihin kaikkiin, on iso puheenaihe eikä syyttä. Onhan sillä iso osa maapallon saastumiseen kuitenkin pääosin kuluttajien tuottama arkimuovijäte on makromuovia. Mikromuovien merkittävimpiä lähteitä ovat liikenne (mm. autojen renkaat, teiden pinnoitteet, laivojen maalit) sekä tekokuituiset tekstiilit, joista irtoaa pesussa muovihiukkasia. Muovista tulee ongelma siinä vaiheessa, kun se joutuu luontoon ja luontoon se joutuu vain ihmisen käden kautta tai taskun.
Meille siis luonto ja sen monimuotoisuus ovat tärkeitä asioita. Yrityksemmehän syntyi halusta elää tasapainoisemmassa maailmassa ja olla tuottamatta ylimääräistä jätettä tai saastetta. Siksi tuotteemme ovat ekologisia ja turvallisia ympäristölle. Silti saattaa herätä kysymystä siitä, miksi tuotteemme ovat pakattu muoviin, se kun on se iso paha susi.
Miksi siis käytämme muovipulloja?

Vaikkakin muovilla on huono maineensa on siinä kuitenkin omat etunsa. Sen hyöty ja haitta ovat itse asiassa sama asia, nimittäin kestävyys. Pesuaineissa pakkaus vaihtoehdot ovat säilyvyyden kannalta muovi ja lasi.
Lasi tuntuisi vaihtoehdoista paremmalta, sitä se ei kuitenkaan ole. Siivousainetta tarvitaan erilaisissa tilanteissa ja touhuissa joten vahinkoja sattuu. Kenenkään ei ole kiva keräillä suihkusta lasinsirpaleita ja ostaa taas uutta ainetta. Lasipurkeista syntyy myös valtavasti muita ongelmia. Tuote täytyy pakata niin suojatusti, todennäköisesti kuplamuoviin, ettei samaan laatikkoon mahdu monta purkkia, toisin kuin muovipakkaukset jotka eivät tarvitse suojausta. Tämä pakkaaminen lisää kuljetuksen tarvetta ja lisäten täten kuljetuskustannuksia sekä päästöjä.
Vaihtoehtona muovissa on sokerista valmistettu biomuovi, joka kuitenkin on samaa polyetyliiniä kuin tavallinen muovi. Luontoon kyseinen materiaali jää aivan yhtä kauaksi aikaa kuin niin sanottu tavallinen muovipullo. Muovi on aina muovia, tehdään se sitten sokerista tai mineraaliöljystä. Lisäksi biomuovin raaka-aine, joka on sokeri, vaatii viljelyalaa ja sen takia saatetaan kaataa sademetsää. Tämä taas sotii täysin ekologisuutta vastaan.
Kysymys syntyy mitenkäs sitten päällystetty pahvi? Eikös se käy pakkaukseksi, ainakin maidossa ja muissa nestemäisissä pakkauksissa niitä käytettään. Puhdistusaineissa on säilyvyysvaatimus joihin ei edes muovilla päällystetyllä pahvilla päästä. Lisäksi muovilla päällystetty pahvi on hankalampaa kierrättää kuin itse muovi.
Kuten jo aikaisemmin tuli ilmi pesuaine pakkauksilla on säilyvyysvaatimuksia joihin biohajoavalla materiaalilla ei päästä. Pakkaus alkaa hajota ja oiskin ikävää jos tuote valuisi ulos pakkauksesta.
Tuotteemme ovat monomuovia eli ne koostuvat vain yhdestä muovista joka helpottaa kierrätystä. Suomessa muovin kierrätys on toimivaa, eikä niiden päätymisestä jätevuoriksi luontoon ole huolta. Kaikkein vaikeinta kierrätyksestä kuitenkin tekee eri materiaaleista tehdyt muovipakkaukset eli sekamuovi, joissa on käytetty ainakin kahta eri muovia valmistamaan pakkaus.
Ekologinen suunnittelu ja vastuu
Kaikissa puhdistusaine tuotteissamme on Ecodesign sertifikaatti, joka tarkoittaa tuotteiden ekologista suunnittelua ilman kompromisseja tuotteen laatuun. Perinteisesti yritykset huomioivat tuotteen vaikutuksia ympäristöön vain valmistuksen osalta, mutta ekosuunnitellussa tuotteessa ympäristövaikutukset ovat minimoitu koko sen elinkaaren ajalta. Ekosuunnittelu alkaa nimensä mukaisesti tuotteen suunnittelusta ja valmistuksesta ulottuen aina sen käyttöön ja hävittämiseen. Näin kuluttaja tietää, että ecodesign-tuotteen ympäristövaikutus on aidosti minimoitu kansainvälisen ISO 14006 -standardin mukaisesti.
Kuulumme Rinkiin eli meillä on tuottajavastuu pakkauksistamme, yhteistyössä Rinkin kanssa pidämme huolta siitä että jokaisella on mahdollisuus kierrättää. Rinki tarjoaa Rinki-ekopisteverkoston pakkausten kierrätykseen. Mikä on tuottajavastuu? Tuottajavastuu tarkoittaa sitä, että esimerkiksi maahantuojat vastaavat tuotteidensa jätehuollosta.

Tällä hetkellä siis pesuaineiden ainoa turvallinen sekä säilyvyyden takaava vaihtoehto on kestävä muovipakkaus. Pullo kestää vaikka ikuisuuden, kun sitä täyttää uudelleen tai käyttää toiseen tarkoitukseen.
Toivommekin, että löydät itsellesi uuden käyttötarkoituksen pulloillemme kun olet käyttänyt aineen loppuun. Mikäli et löydä uutta käyttötarkoitusta tai et halua, kierrätäthän pullon oikealla tavalla muovijätteeseen. Tärkeintä luonnon puhtaana pitämiseen on kierrättäminen.
Jätä kommentti