Puhtauspäivänä 3.12. juhlitaan puhtautta!
Valtakunnallista Puhtauspäivää vietetään joulukuun ensimmäisenä maanantaina, tänä vuonna 3.12.2018. Vuosittain juhlittavan päivän tarkoituksena on tuoda siivoustyön merkitystä julki enemmän meille jokaiselle ja suurimpana teemana onkin aina “Kiitä siivoojaa”.
Siivoustyön historia voi olla monelle tuntematon, ja avaankin sitä nyt hieman. Alla tämän päivän siivoustyöhön johtaneita tapahtumia Suomessa:
- 1950-luku: Naiset alkoivat hakeutua kodin ulkopuolelle palkkatöihin. Suurissa yrityksissä heräsi tarve siivouksen ulkoistamiseen. Ensimmäinen siivouspalveluita myyvä yritys Suomen Puhdistuspalvelu Oy perustettiin.
- 1960-luku: Siivouksen kustannuksiin ja tarkoituksenmukaisuuteen, sekä vanhanaikaisiin siivousvälineisiin alettiin kiinnittää huomiota. Ensimmäiset siivouspäällikön virat perustettiin organisoimaan siivoustyötä. Ensimmäiset siivousalan kurssit järjestettiin.
- 1970-luku: Ensimmäinen siivousalaa koskeva työehtosopimus solmittiin. Siivouksesta tuli yksi tarkimmin määritellyistä töistä. Vuoden 1977 lamalla ei juurikaan ollut vaikutusta siivouspalveluiden kysyntään, mutta siivoussuunnitelmat määriteltiin uudelleen vastaamaan alhaisempia kustannuksia.
- 1980-luku: Siivousalan koulutuksiin oli enemmän hakijoita kuin vapaita kurssipaikkoja. Kouluttautuminen ei vaikuttanut palkkatasoon, mutta ammattitietous helpotti työnsaantia sekä mahdollisti jatkokouluttautumisen ja uralla etenemisen. Siivousaineisiin, työvälineisiin ja -menetelmiin keskittynyt koulutus vaihtoi painotustaan siivouksen tarpeen arviointiin ja tilojen toiminnan analysointiin. Vastoin aikaisempia ohjeita siivoojalta odotettiin lian tunnistamista ja sen vaatiman siivoustarpeen määrittelyä, jotta haluttu puhtaustaso saavutetaan. Siirryttiin päiväsiivoukseen, joka kohotti siivoustyön yleistä arvostusta, nosti siivoojan osaksi työyhteisöä ja normalisoi siivoojan työaikaa.
-
1990-luku: Laman aikaan iski työvoimapula siivousalalla ja alan vetovoimaisuus oli laskussa. Korvaavaa työvoimaa saatiin maahanmuuttajista, joista monelle tämä oli ensikosketus suomalaiseen työelämään. Asiakaspalvelusta tuli merkittävä osa siivouspalvelua ja tilojen käyttäjät otettiin mukaan siivouksen suunnitteluun. Ergonomia ja ympäristöystävällisyys nostivat päätään myös siivousalalla.
Siivoustyöllä ja puhtausalalla on suuri merkitys meille kaikille. Se luo päivittäin hyvinvointia, turvallisuutta ja terveyttä koko yhteiskunnalle. Tilojen ja toimintaympäristöjen viihtyisyys ja hygieenisyys luo toimintaedellytykset kaikille. Oikeanlainen siivous ja puhdistusaineet pitävät pintamateriaalit kunnossa ja edustavina pitkään, ja kuormittavia suursiivouksia tarvitaan harvemmin. Siivouksella on suuri merkitys sisäilman puhtauteen, erilaisten sairauksien leviämisen estämiseen ja yleisen viihtyvyyden takaamiseen.
Muistetaan siis aina siivoojan työn tärkeys ja kiitetään siivoojia eritoten nyt maanantaina!
Siivoojille on olemassa kortteja, paitoja ym., joilla juhlia puhtautta näkyvämmin vaikka joka päivä. Puhtausala ry vinkkaa myös yrityksiä järjestämään maanantaina PuhtausPileet, eli tässäpä idea työpaikalle.
Näe lisätietoa Puhtausalan nettisivuilta täältä ja osallistu Puhtauspäivään! Osallistua voi myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
#juhlitaanpuhtautta #puhtauspäivä #kiitäsiivoojaa
Jaa myös oma Puhtauspäiväsi videoina, kuvina tai muuten vaan terveisinä myös meille! #ekoekoshop
Seuraa meitä ja merkitse myös meidät siivouskuviisi! Voit myös kommentoida alle ja kertoa, millainen sinun Puhtauspäiväsi tulee olemaan.
- Emma
Referenssit:
Puhtausala ry (https://puhtausala.fi/tapahtumat/puhtauspaiva-0)
Rantanen, Karla: Puhtauspäivä osana yhdistyksen markkinointiviestintää. (http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/123006/Rantanen_Karla.pdf?sequence=1&isAllowed=y)
Jätä kommentti