Kaikki Ecoegg-tuotteet -15% vain rajoitetun ajan!
Kaikki Ecoegg-tuotteet -15% vain rajoitetun ajan!

Vinkit ikkunanpesuun

Ikkunat pysyvät parhaiten puhtaina, kun ne pestään oikein kaksi kertaa vuodessa. Useimmille riittää kerran keväällä ja kerran syksyllä tehty ikkunanpesu asianmukaisilla välineillä.

Title

1. Pesu sujuu parhaiten puolipilvisenä päivänä

Pesu sujuu parhaiten, kun ikkunoiden päälle ei paista suora auringonvalo. Suora auringonpaiste ja tuuli kuivattavat ikkunan liian nopeasti, mikä voi tehdä raitojen välttämisestä vaikeaa.

 

Siitepölykausi kestää maaliskuun alusta elokuun loppuun eli lähes koko kevään ja kesän. Tästä syystä ikkunanpesun odottaminen kunnes siitepölykausi on ohi, on haastavaa. Sen sijaan suosittelemme nauttimaan kevätauringosta ja tarvittaessa tekemään kevyemmän uusintapesun kauniilla syysilmalla.

2. Esivalmistele

Puhdista pöly sälekaihtimista, ikkunanpuitteista, -pielistä, ikkunanlaudalta, ikkunapelleistä ja tuuletusikkunasta ennen varsinaista ikkunanpesua. Tämä varmistaa, että ikkunat tulevat todella puhtaiksi eikä pölyä siirry ikkunoiden pinnalle pesun aikana. Suojaa ikkunan alapuolella oleva lattia liinalla. Siirrä sälekaihtimet ja verhot pois tieltä ennen pesun aloittamista. Jos ikkunoissa on maaliläiskiä tai sitkeitä likatahroja, voit poistaa ne puhdistusterällä tai Befree Smart -puhdistusaineella. 

3. Oikeat välineet

Oikeiden välineiden valinta on tärkeää onnistuneen ikkunanpesun kannalta. Käytä ikkunanpesuun tarkoitettua pesuainetta. Varmista myös, että sinulla on pehmeä mikrokuituliina tai ikkunanpesuharja, jotta ikkunat puhdistuvat ilman naarmuja tai jälkiä. Ikkuna kuivataan ikkunankuivaimella. Yhdistetty ikkunanpesin-kuivain, on myös kätevä vaihtoehto.

4. Ikkunanpesun vaiheet: käytä pesuainetta ja vettä kohtuudella

Kastele pesin pesuliuokseen ja aloita uloimmasta ikkunasta ylhäältä alas päin. Tämä varmistaa, että peset ne järjestyksessä ja vältät likaamasta jo pestyjä pintoja. Vältä roiskeita ja valuvaa vettä ikkunanpesun aikana. Käytä vettä kohtuudella ja purista pesimestä ylimääräiset vedet pois ennen pesua. Voit käyttää pesuaineena Befree Shinea, joka on erinomainen valinta ikkunanpesuun. Ikkunanpesussa se laimennetaan veteen (10%). Shine puhdistaa, kiillottaa ja sen antistaattinen ominaisuus estää pölyn kerääntymistä.  

5. Kuivaa

Valitse sopivan kokoinen ikkunankuivain. Kuivaa ikkunat yhdensuuntaisin vedoin ja pyyhi kuivain jokaisen vedon jälkeen mikrokuituliinalla. Pidä ikkunalasta lasiin nähden pystyssä kulmassa äläkä paina sitä lasia vasten. Anna pestyn pinnan kuivahtaa rauhassa, jotta vältytään huurun muodostumiselta ikkunoiden väliin.

Jos ikkunat kaipaavat pesukertojen välillä pientä kirkastusta, voit suihkuttaa Befree Shinea sellaisenaan ja pyyhkiä sen liinalla. Lopuksi ikkunan kuivauksen voi vielä viimeistellä käyttämällä ikkunakuivainta.

 

 

Tarkista lopuksi vielä lasin ulko- ja sisäpuoli valonheijastuksen avulla varmistaaksesi, että kaikki lika ja pesuainejäämät on poistettu.

 

Vinkissä mainitut tuotteet:

Befree Shine kiillottava puhdistusaine 750 ml

€13,05

Befree Smart tehopuhdistusaine 750 ml

€11,70