Läikkyneet juomat auton penkillä
Emergency Hydrogel on mainio apu monessa paikassa. Sen hyötyjä ja todellista apua ei välttämättä edes huomaa, ennen kuin itse kokeilee. Siksi koetammekin esitellä mahdollisimman hyvin näin blogin kautta eri käyttökohteita ja ideoita.
Tällä hetkellä ehdottomasti suosituin Hydrogelin käyttökohde on autot. Tämän ymmärtää helposti, sillä autoissa monesti sattuu ja tapahtuu.
Olen jutellut muutamien taksiyrittäjien ja -kuskien kanssa, ja ehdottomasti ikävimmät vahingot ovat niitä, jotka jättävät auton siihen kuntoon, että loppuilta/päivä menee siivotessa. Monesti pelkkä sotkujen puhdistus ei riitä, vaan ilmaan jäävät leijumaan hajut ja pahimmassa tapauksessa sotkusta jää sitkeä jälki muistoksi. Yhdessätuumin olemmekin siis miettineet, missä kaikkialla Hydrogeliä voi käyttää auton sisätiloissa.
Kun mietimme Emergency Hydrogelin ominaisuuksia ja käyttöohjeita, tiedämme, että ainakin kovilla pinnoilla se toimii paremmin kuin hyvin. Sen kyky imeä nestettä ulottuu myös niin sanotusti pinnan alle, eli tietynlaisilla pehmeilläkin materiaaleilla sitä voi käyttää. Tästä saimme hienon esimerkin Taksipalvelu Tomi Ollikaiselta. Uskon, että tähän pystyy moni taksia ajava samaistumaan.
Lähtökohtana siis olutta takapenkillä. Kuvasta päätellen sitä ei ollut ainaostaan läikkynyt, vaan kaatunut suhteellisen tuhti määrä.
Voin kuvitella myös hajun, joka tuosta varmasti jäi jälkeen.
Hydrogeliä siroteltiin suoraan läikän päälle, ja annettiin imeytyä. Imeytymisajan jälkeen jäänteet harjattiin pois. Käsittely toistettiin neljä kertaa, jonka jälkeen operaatio kruunattiin imuroinnilla.
“Toistin jauhekäsittelyn neljä kertaa.
Harjatessa jauhe vähän levisi, kun annostelin sitä vähän yli. Imuroin vielä lopuksi ja tulos oli loistava.” -Tomi Ollikainen, Taksipalvelu Tomi Ollikainen
Ja tuloshan näytti tältä:
Tästä siis opimme, että Hydrogel ensinnäkin toimii penkeillä ja kankaalla, ja että se saa myös syvemmältä kuin vain kohteen pinnalta imeytettyä nestettä itseensä.
Emergency Hydrogel on erinomainen apu myös siksi, että se neutralisoi hajut tehokkaasti. Taksin takapenkiltä huokuva oluen haju neutralisoitui samalla kun penkki puhdistui. Tätä ikävää sivuvaikutusta ei siis tarvinnut murehtia yhtään sen pidempään kuin itse sotkuakaan.
Erittäin hyvänä lisänä vielä se, että tuotteessa ei ole vaaramerkintöjä. Eli tehokasta ja vaaratonta (myös ympäristölle)!
Auton omistajat, oletteko joutuneet tilanteeseen, jossa tällaisesta aineesta olisi ollut apua?
Itselläni tulee pakostikin mieleen kerta, jolloin oman autoni lattialle kaatui herkullista lohikeittoa. Jo sen siivous oli operaatio erikseen, mutta ehdottomasti mieleenpainuvinta oli haju, joka oli ja pysyi päivienkin tuulettelun jälkeen. Oi olisinpa tiennyt imeytysaineesta silloin...
Lue lisää Emergency Hydrogelistä tuotteen sivulta tästä ja seuraa myös blogiamma, jossa esittelemme tuotteen eri käyttökohteita.
Tuotteet :
Befree Home Magic Blue 400g
Kesäterveisin,
Emma
Jätä kommentti