Smart Smart Smart

Smart Smart Smart

Olisipa tuota Smarttia ollut jo silloin, kun työskentelin freelancer-animaattorina ja tein työni osittain kotona. Vuosikausien ajan oli koko huusholli täynnä värejä ja muovailuvahoja. Pöytien pinnat, matot ja omat vaatteet olivat pilkullisia enemmän tai vähemmän pysyvästi.

Smartilla puhdistaminen olisi sujunut yhdellä suihkauksella per pilkku sen sijaan että silloin täytyi hangata ja rapsuttaa ja liottaa jos puhdasta halusi.

No nyt on Smart ja onneksi niin. 

Kun korona iski ja sulkeuduin neljän seinän sisään oli oma energiani siirrettävä johonkin seinien sisäpuolella. No kirjaimellisesti suuntasin energiani suoraan seiniin. Revin tapetit alas ja pieniin jäljelle jääviin liimalla kiinni oleviin tapettiripsuihin suihkutin Smarttia ja hetken päästä ne ripsutkin  putosivat lattialle.

Ja kävi tietysti niin kun aina silloin kun ryhtyy projektiin ilman ennakkosuunnitelmaa, että lattialla oli sitten melkoinen kaaos. Lattiaa pestessä ja kun lattia oli vielä osittain vapaa huonekaluista tulivat vanhat tahrat ja tummentumat esiin ja jälleen tuli Smart apuun. Oli miltei hämmentävää nähdä, että joku vanha jo ”antiikkinen” tahra haihtui olemattomiin.

Ehkä suurimman avun sain Smartista kun päätin maalata seinät. Vanhan talon huoneissa on katto korkealla ja kun amatöörimäisesti kapusin ylös alas tikkaita maalitelan kanssa oli roiskeita ympäriinsä. Ja nyt täytyy tunnustaa, että siinä vaiheessa jo luotin siihen, että kyllä nuo roiskeet Smartilla pois lähtee eli työ vaan vauhdikkaasti valmiiksi ja katsotaan sitten miltä ympärillä näyttää. Ja kyllä. Kyllä näytti ja kyllä Smarttia tarvittiin. 

 

Ja ne tikkaat. Ne olisi voinut viedä vaikka nykytaiteen näyttelyyn. Mutta. Tikkaat olivat lainatikkaat! Metalliset tikkaat, joihin maali ehti juuttua projektin kestäessä useamman päivän. Jos minulla ei olisi ollut Smarttia olisin joutunut puhdistamaan sadat kuivuneet tipat ja valumajäljet jollakin voimakkaalla liuottimella tai rapsuttamaan tikkaat naarmuille. Nyt miltei tuoksuton ja harmiton entsymaattinen Smart hoiti tikkaat palautuskuntoon lempeästi ja naarmuttamatta.

Joku toinen kerta voin kertoa, mihin kaikkeen muuhun olen Smarttia tarvinnut. 

Smart-fani Tuula 

Blogin on meille kirjoittanut animaattori Tuula Pukkila

Tuula Pukkila on suomalainen animaattori. Hän on vaha-animaation uranuurtaja Suomessa.

7 helppoa ja virkistävää koti-detox-vinkkiä uuden vuoden alkuun

Jätä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.